Kari Ikonen

 

Kari Ikonen (s. 1973) on opiskellut pianonsoittoa ja sävellystä Jyväskylän Musiikkiopistossa vuosina 1989-92, Rotterdamin Konservatoriossa, Hollannissa vuonna 1996 sekä vuodesta 1994 Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2001, pääaineena sävellys. Hän soittaa oman Karikko-yhtyeensä lisäksi mm. yhtyeissä Ahava, Gnomus, Mr Fonebone, Markus Holkko Quartet ja SLO Motive, ja on konsertoinut kotimaan lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Färsaarilla, Venäjällä, Eestissä, Latviassa, Tsekissä, Saksassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Hän on esiintynyt monien kansainvälisesti merkittävien muusikoiden kanssa, kuten Ingrid Jensen, Henry Lowther, Stan Sultzman, Ron McClure, Vincent Courtois, Magnus Broo, André Fernandes, Gunnar Halle, Dayna Stephens, Poogie Bell, Eero Koivistoinen, Jukka Gustavsson, Otto Donner, Manuel Dunkel, Jukkis Uotila and Sonny Heinilä. Ikosen soittoa ja/tai sävellyksiä on yli 20:lla levyllä.



Ikonen on säveltänyt monien jazz-pienyhtyeiden lisäksi mm. UMO:lle, Kaartin Seitsikolle, Jyväskylä Big Bandille, KYN-kuorolle, Norjan radio-orkesterille, Amiensin nuorisojousiorkesterille ja Uusinta!-kamariyhtyeelle. Kansainvälisessä Jazz Composers Alliance/Julius Hemphill -sävellyskilpailussa (USA, 2000) Ikonen voitti orkesterisarjan ja sijoittui finaaliin myös pienyhtyesarjassa. Elokuussa 2002 hän voitti Italiassa Sardinian Jazzorkesterin järjestämän ”Scrivere in Jazz” sävellyskilpailun. Ikosen sävellyksistä eri kokoonpanoille koostuva Karikko-levy sai Jazz-Emma 2001 palkinnon. Sävellystyön ja soittamisen ohella Ikonen toimii sivutoimisena opettajana Sibelius-Akatemian jazzosastolla ja Eesti Muusika-Akademiassa.

 

Kari Ikonen & Karikko

Karikko -yhtyeen taiteellinen kokonaisuus on Kari Ikosen tuotos, jossa soi hänen äänensä omimmillaan. Ikonen säveltää musiikin, sovittaa ja harjoituttaa sen, ja lopulta myös tulkitsee sitä yhdessä itse valitsemiensa muusikoiden kanssa.

Perustamisestaan, vuodesta 1999 lähtien on aika, aallokko ja ahtojäät muovanneet Karikkoa eri muotoihin. Emma-palkitulla, vuonna 2001 julkaistulla ensilevyllä soittajia oli toistakymmentä, nyt kokoonpano on tiivistynyt timantinkovaksi, eurooppalaisen jazzmaailman huipuista koostuvaksi sekstetiksi. Sovituksellinen lähtökohta on kuitenkin säilynyt - osa Karikosta on välillä näkymättömissä veden alla, sekä konserteissa

että uudella, helmikuussa 2008 julkaitulla Oceanophonic-levyllä kuullaan sekstetin lisäksi erilaisia pienempiä yhdistelmiä yhtyeen soittajista.

Kari Ikonen - piano, rhodes ja moog-syntetisaattori
Gunnar Halle (NO) - trumpetti
Sonny Heinilä - saksofonit ja huilut
Vincent Courtois (FR) - sello
Tony Elgland - kontrabasso
Mika Kallio - rummut

 

Musiikkinäytteet sivulla 2 | arvostelut sivulla 3





 
© 2012 musicanalogy.com