Harri Saksala & Antero Prihan Orkesteri : Kaunis turhuus - Mika Waltarin runoja- CD Kuuntele > Lue arvostelu >


"Kun kirjailijan ura alkoi kangastella mielessäni, luulin itseäni oikeastaan runoilijaksi. Tähän vaikutti osaltaan se, että nuorten runoilijain -siis ensimmäisten tulenkantajien -piiri johon jouduin, koostui juuri runoilijoista, ja runous oli se elämän vesi joka merkitsi heille eniten."

Mika Waltari huomasi kuitenkin pian kuumien nuoruusrunojen saaman kritiikin ja oman kehityksensä kautta olevansa enemmän prosaisti. Hän kirjoitti kuitenkin koko elämänsä ajan runoja itselleen pöytälaatikkonsa tunteiden ja muistojen säilyttämiseksi eri elämän vaiheista. Nämä runot on julkaistu kokoelmassa Mika Waltarinn runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 ja tästä kokelmasta on säveltäjä Antero Priha löytänyt Harri Saksala & Antero Prihan Orkesteri -projektin runot.

Harri Saksala & Antero Prihan Orkesteri on yhdistelmä kokemusta ja ammattitaitoa tangon, jazzin, klassisen ja improvisoidun musiikin osaajista. Yhtye pyrkii esittämään Mika Waltarin runot samalla asenteettomuudella ja avoimuudella, kuin ne on mestari kirjoittanut, niin että niistä välittyy sama ihmisen lämpö ja läheisyys. Harri Saksala & Antero Prihan Orkesterin muusikot ovat tunnettuja ja tunnustettuja suomalaisia huippumuusikoita laajalta osaamisen alueelta:
Harri Saksala, yhtyeen laulusolisti on jo 1960-luvulla uransa alussa kirjoittanut nimensä suomalaisen säveltaiteen historiaan mm. Topmost, Soulset ja Kalevala -yhtyeiden laulusolistina ja huuliharpistina. Ura jatkui monien hienojen yhtyeiden ja projektien solistina, kuten Conjuro Baron, Albert Järvinen Band ja omassa Kadun Miehet -yhtyeessä. Nykyisin Harri tekee keikkoja ja yhteistyötä mm. Yrjänä Sauroksen ja Pariisilaisen bandoneonisti Olivier Manouryn kanssa.

Antero Priha, projektin säveltäjä ja trumpetisti on aloittanut muusikon taipaleensa 1982 J. Karjalainen ja Mustat Lasit -yhtyeessä ja on siitä lähtien levyttänyt ja esiintynyt monien suomalaisten taiteilijoiden kanssa, esim. Topi Sorsakoski, Sakari Kuosmanen, Mestarit, Tuomari Nurmio, Kauko Royhkä, Dave Lindholm jne. Nykyisin Antero säveltää ja soittaa trumpettia monissa yhtyeissä mm. Bad Ass Brass Band ja Stadin juhlaorkesteri.

Anne-Mari Kanniainen on nuori harmonikka ja bandoneon lahjakkuus , vuoden 2005 Kultainen Harmonikka kilpailun voittaja, joka opiskelee tällä hetkellä Sibelius -akatemian kansanmusiikki osastolla. Antti Heerman on valittu vuoden jazzviulistiksi Suomessa neljästi peräkkäin. Han on soittanut mm. Severi Pyysalon, Marian Petrescun ja Mikko livanaisen kanssa. Hanen laajaa osaamistaan kuvaa, että hän on saanut klassisen koulutuksen ja soittaa jazzin lisaksi mm. tango-orkesteri Quinteto Otro Vez:ssa. Antti on esiintynyt Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Belgiassa, Espanjassa, Kreikassa, USA:ssa, Tsekissä ja Etelä-Amerikassa. Ulf Krokforss, kontrabasisti, solisti ja saveltäjä, on suomalaisen modernin musiikin kysytty rnoniosaaja, jonka luovista bassolinjoista ja tukevasta komppaamisesta ovat inspiroituneet monet huiput, kuten Otto Domer Free for All, Edward Vesala Sound and Fury, Raoul Björkenheim Krakatau. Markku Ounaskari on todella laaja-alainen rumpali. Hänen ammattitaitoaan ovat päässeet hyödyntämään mm. Piirpauke, Pekka Pohjola Group ja Breadmachine.

Lisätietoja:

Esa Turtiainen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puh. 0400-907 268

Antero Priha Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puh. 040-5600 655

Mika Waltarin runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 toimittanut Ritva Haavikko, WSOY ISBN 951-0-284254 Rosebud Books Oy:n julkaisu.

 

 
© 2012 musicanalogy.com